Kraftoryn ensimmäinen vuosi takana!

Hei siis mitä ihmettä!?! Vuosi meni jo siitä päivästä (7.1.2020) kun me alettiin olemaan Handmade by KRAFTORY, uusi kampaamo Tampereella! Todellakin, yllättävän nopeasti meni tämä vuosi. Mutta miten onnellista, me selvittiin siitä! Vaikka kaikki hiljeni edellisenä vuonna täysin ja tuntui ajanvirta vain vellovan itsekseen kaikessa hiljaisuudessaan, niin silti, kun alkaa laskemaan yhteen kaikkea tapahtunutta, kertyykin aivan ihana muistorikas vuosi.

kampaamo tampere
Ojakadunuusiliike – Remontoidessa meillä ei ollut vielä virallista nimeä

Ensin remontti, sitten työ, sitten huvi.

Remontti, siitähän kaikki alkoi. Kuukauden puristus, koska kulut juoksee koko ajan ja harva asiakaskaan jaksaa venyttää tyvikasvuaan kovin pitkään – että työpisteet mallilleen ja sorvin ääreen! Kraftoryn Instagramin kohokohdista löyty remonttiosio, josta oli kiva katsella näin jälkikäteen kaikkea sitä pöhinää ja maalamisen määrää, tavaran tilaamista jne. Remonttia riitti ja sitä tavaraa.

Itse asiassa meidän ihan ensimmäinen hankinta Kraftoryyn taisikin olla pyöreät peilit. Löytyi oikean kokoiset tarjouksesta ja ne piti hakea heti pois. Kolme oli hyllyssä ja neljäs mallikappale saatiin onneksi myös vielä mukaan. Voi vain kuvitella kuinka viihteellistä on henkilöautolla kuljettaa neljää 110cm halkasijaltaan olevaa peiliä, josta yksi ei edes ole paketissa! Ja loppujen lopuksi nämä peilit myöhemmin osoittautuivat liian isoiksi saadaksemme niitä järjesteltyä sopivasti seinälle, täytyi siis muuttaa (JÄLLEEN) suunnitelmia lennosta. Mutta hyvää tulee kun on fiksut liikenteessä!

Avajaiset 14.2.2020

Instagramin kohokohdista löytyi myös avajaisistakin joitain klippejä. Heti kun oltiin saatu virallisesti ovet auki asiakkaille alkoi avajaisten suunnittelu. Ehkä se meni siinä samassa remonttiflowssa, kun näin jälkikäteen miettii. Siihen(kään) ei liikaa annettu itsellemme aikaa toteuttamiseen, koska avajaiset olisi kuitenkin kiva järjestää mahdollisimman lähellä oikeaa aukeamispäivää. Kaikki ehdittiin tehdä mitä pitikin. Ja jos ei ehditty niin kukaan ei huomannut mitään! Aikaa meillä oli sitten koko avajaispäivä, sillä se alkoi perjantaina heti klo 9:00 kun ovet saatiin auki ja viimeiset juhlasankarit taisikin poistua sitten lauantaina noin klo 02:00. Kukaan meistä ei luonnollisesti tullut töihin seuraavana päivänä. Paitsi, nyt kun mietin niin pitikö mun yksi hiuskriisi käydä illasta pelastamaan?

Voi että, miten nousee niin kova halu järjestää 1-vuotis synttärit, mutta siihen on nyt vähän omat haasteensa, koska nämä rajoitukset. Mutta(!), tähänkin ollaan nyt kovasti suunnittelemassa vaihtoehto B:tä. Sillä pakko tätä kaikkea on edes vähän juhlistaa! Se perus – pysykää kuulolla!

Naistenpäiväksi järjestettiin mm. Kraftin parvelle vaatemyyntipiste. Silloin vielä tyhjäparvi sai itselleen tarkoituksen hetkeksi aikaa. Hän kun toimi muutoin vain henkilökunnan työhyvinvointi/jumppapisteenä. Hyvähän sellainenkin tietty on olla olemassa. Nykyään parvella toimii ihana Riikka, meidän kulmien laittoon erikoistunut työkaveri. 

Kaikkien tuntema ja puuduttama Covid-kevät saapui. Stoppasi meidänkin kevään suunnitelmat silloin siihen. Mutta positiivisuuden kautta: keväällä saatiin päivitettyä meidän nettisivut! Ja lisäksi saatiin blogi avattua ja verkkokauppa kasattua pystyyn. Vanhan sanonnan mukaan – ei jotain pahaa etteikö jotain hyvääkin.

kauppa.kraftory.fi

HOPE-keräys 2020

Vielä ennen vuoden päättymistä jotain piti suunnitella ja toteuttaa. Niinpä joulun alla järjestimme Hope-keräyksen. Hopen valitsimme, koska pidimme tärkeänä avun päätymisestä mahdollisimman lähelle ja Hopen kautta lahjoitukset saa ohjattua suoraan Tampereen yksikköön. Ajanvaraukseen ja hinnastoon oli Hopen-palvelu jäänyt vielä aktiiviseksi vuoden vaihteen jälkeen, joten tammikuussa saatiin vielä yksittäinen lisäavustus uuden vuoden kunniaksi, hyvä hän, koskaan ei ole liian myöhäistä auttaa lähimmäistään!

Ja uskomme, että hyvä pääsee kiertämään tätä kautta; paikallisten vähävaraisten avustus voi myös ohjautua ostoina paikallisiin kauppoihin, yrityksiin ja palveluihin. Näin hyvä pääsee kiertämään ja tuemme toinen toisiamme!

Yhteensä joulukuun keräykseen ja tammikuun lisäavustus mukaan luettuna tuli kaksisataaviisi euroa lahjoituksia Hope-yhdistykselle. Iso kiitos kaikille vielä meidänkin puolesta!

Vielä tähän loppuun tahdon vielä kerran kiittää myös kaikkia kuluneesta ensimmäisestä vuodesta meidän kanssamme! Kiitos asiakkaille teidän tsemppihengestä. Vaikka me olemme ne, ketkä huoltavat kuontalon, eli hiukset, kuntoon ja freesataan parhaimmillaan samalla pää vähän sisältäpäinkin, niin miten yllättävää on se vastavuoroisuus mitä saadaankin teiltä. Kiitos kun olette!

Siispä aivan pröystäilevän yliampuvaa ja maksimaalisen mahtavaa alkanutta vuotta teille kaikille!!!! !!!!!! !!!!! !!!! !!!! !!!! !!!! =D

-Lauri

Vastaa